Aamu alkoi järisyttävissä protsku vajareissa. Kaurapuurokaan ei maistunut kaurapuurolta. En uskonut, että haaste alkaisi jo toisena aamuna rankaisemaan näin rajusti. Mutta ehkä se sitten kuitenkin on, kuin tupakan lopetus? Saa nähdä.
Välipala oli jo parempi, kun heitin kulhoon jugurttia ja kauraleseitä. Tästä tulee aamiainenkin varmaan melko pitkälti koko kuukauden ajaksi. Marjajugurtti on tässä soossissa ok, mutta parasta on hedelmäpommi. Kaupasta täytyi kuitenkin hakea vähän comfy foodia, jotta pääsisi päivän yli. Mukaan tarrautui vaniljarahkaa.
Päivän kohokohtana, eli ateriana, oli sitten kalapuikkoja, keitettyjä perunoita ja valkosipuli-kermaviilikastike. Olo parani kalasta kerta rysäyksellä ja niin jaksoi taas luotto kuukauden onnistumiseen palautua. En ottanut taaskaan kuvaa, kun ei vielä mitään ihmeellistä tullut kokkailtua.
Mennään sitten taas päivän gourmee ohjeen pariin.
Valkosipulidippi/kastike:
1 purkki Kermaviiliä
1 isohko valkosipulinkynsi
suolaa oman maun mukaan
Heitä kamat kulhoon ja sekoita. Toimii erittäin hyvin perunan kaverina, eikä tarvitse ruskeakastikkeita rueta säätämään. Voi myös heittää vaikka tilliä kaveriksi, jos tulee kalan kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti