31 päivää

31 päivää

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Days 4,5,6/31.

 Ensimmäinen viikonloppu lihattomana meni odotuksien vastaisesti melko helposti, vaikka kaverit provosoivasti ostelikin kaapin täyteen ribsejä ja kinkkua sun muuta. Murhaajat. Ajattelin myös summata koko viikonlopun yhteen postaukseen, niin ei tarvitse joka päivä samaa tekstiä lukea.

 Perjantaina lähdettiin kaupalle toisen lihattomaa pitävän kanssa etsimään herkkuja viikonlopulle. Päädyimme tekemään tofuwokkia ja siitä tulikin oikein syötävää, vaikkei kumpikaan ollut koskaan tofua käsitellyt. Viikonlopun vinkkinä löytyy ohjeistus tähän maittavaan sapuskaan.

 Viikonlopun päräyttävä tee-/kahvileipä oli jostain kivikauden Maku lehdestä, mutta ohje oli edelleen toimiva. Hilla-Valkosuklaapiirakka täytti vatsoja mukavasti. Klikkaamalla ohje isommaksi.



 Näin on sitten kuusi päivää lihattomana takana ja haaste tuntuu vain koko ajan helpommalta. Takaiskua odotellessa ensi viikon ruokia kohti.

Viikonlopun vinkki.

Tofuwokki:
Paketti maustamatonta kiinteää tofua
2 pakettia nuudeleita
300g wokki vihanneksia
Soijaa
Hunajaa
Öljyä
Mustapippuria
Chiliä/chilikastiketta
Valkosipulia

Leikkele tofu kuutioiksi ja laita marinoitumaan noin pariksi tuntia jääkaappiin. Marinointiin käytin itse öljyä, pippuria ja chiliä. Suosittelen myös hieman suolaa. Siivilöi tofukuutiot marinoinnin jälkeen ja paista pannulla kunnes saavat hiukan väriä. Samalla kun kääntelet tofuja, laita wokkipannu levylle ja wokkaa vihannekset. Vihannesten kypsyttyä, laita wokkipannuun vettä ja keitä nuudelit valmiiksi. Kaikki sekaisin pannuun ja hunaja+soija+valkosipuli kyytiin ja maustetaan pippurilla, suolalla ja chilillä omaan makuun sopivaksi. Tada!





3 kommenttia: