Viimeiset pari päivää on mennyt lihamässyissä, kun on jo miettinyt, että mitä kaikkea sitä pitää sitten kuukauden jälkeen taas maistella. Ihan kuin olisi ollut vuosia lihattomana, kun tekisi mieli vetäistä kokonainen hirvi huiviin. Sitkeästi on kuitenkin sinnitelty tänne asti, joten eiköhän nämä pari päivää vielä tässä mennä heittämällä.
Viime viikon ruokalistalla oli mm. täytetyt paprikat, tällä kertaa ihan ilman nötköttiä. Heitin biiffin tilalle herkkusieniä, jotka toimi ihan mainiosti. Sitten löytyy myös aika tulinen tomaattikeitto, jota en ole ikinä tuoreista tomaateista ennen tehnyt, mutta teen toistekkin.
Vähän mietteitä haasteen laadusta.
Alku aina hankalaa, lopussa seisoo. Muutama eka päivä meni ihan ahdistuksen kourissa, kuin olisi tupakan lopettanut. Ehkä se on se, että ihminen ahdistuu, kun siltä viedään valinnan mahdollisuus. Loppujen lopuksi kuitenkin haaste oli omalla tavallaan helppo. Pidän ruoan laitosta ja tässä tuli nyt testattua muutakin kuin ainaista lihahöttöä. Voisihan tässä rueta paasaamaan siitä, kuinka ituhippeily on ekoterveellistä ja muutenki omalle keholle terveellistä. En kuitenkaan ihan niin pitkälle mene, jokainen puputtakoon sitä mikä itsestä hyvältä tuntuu. Mutta kaikkea pitää kokeilla, paitsi sukurutsausta, joten kokeilkaa välillä myös kasvissafkaa!
Kiitti Docventures haasteen esittämisestä, tämä oli hieno kokeilu.
Viimesen viikon reseptit:
(Tulinen) Tomaattikeitto
4 isoa tomaattia
1 pieni purkki tomaattipyrettä
sipulia
kasvis fondi
n. 3 dl vettä
pippuria
suolaa
tuorejuustoa (valkosipuli)
jalapenoja
leipäjuustoa
Aloita kokkaus kiehauttamalla vettä kattilassa. Tee tomaatteihin matalia viiltoja pitkittäin ja laita kiehuvaan veteen, kunnes kuoret alkavat irrota. Ota tomaatit pois vedestä ja laita jäähtymään leikkuulaudalle. Tässä välin on hyvää aikaa käydä unohtuneet tarvikkeet lähikaupasta. Tomaattien jäähdyttyä, kuori helposti irtoavat kuoret pois ja pilko tomaatit pieniksi paloiksi. Silppua sipuli ja kuullota se pannulla öljyssä tai voissa. Kaada sipulit kattilaan ja heitä tomaatit sekaan, myös mehu leikkuulaudalta. Anna seoksen kiehua noin kymmenen minuuttia keskilämmöllä. Lisää tomaattipyree, mausteet ja tuorejuusto. Tässä vaiheessa lisätään myös jalapenot, jos on tulisen ystävä. Anna kiehua vielä hiljaisella lämmöllä noin 15-20 minuuttia. Jysäytä koko setti blenderiin ja keitto on leipäjuustoa vaille valmis. Viipaloi leipäjuusto kuutioiksi ja nakkaa joukkoon. Ruokahalua!


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti